RSS Feed

toukokuu, 2016

  1. Lumo Energia aloitti toimintansa

    toukokuu 5, 2016 by Samuli

    Vuonna 2015 perustettu Lumo Energia aloitti sähkön myymisen ja toimittamisen alkuvuonna 2016. Markkina on ottanut Lumon selkeän ja reilun liiketoimintamallin tervetulleena vastaan ja uusia asiakkaita tulvii sisään ennätysvauhtia.

    Minulta on muutamasti kysytty ”Miksi co-foundasit ja rahoitat energiamarkkinassa toimivaa startupia?” Olen vastannut, että on kiinnostavaa muovata puhdasta energiaa edustavaa brändiä. Koen työni brändin kehittäjänä ja omistajana arvokkaaksi, sillä Lumo osallistuu uusiutuvan energian kysynnän kasvattamiseen.

    Kaikki haastattelemani helsinkiläiset tarvitsevat energiaa, ja ovat tietoisesti huolissaan energiansa ympäristöhaitoista. Investoin Lumo Energiaan, koska haluan osallistua energiamarkkinaan ohjaamalla kuluttajien kysyntää uusiutuviin energiamuotoihin.

    Nopeasti kuluttaja-asiakkaita hankkiva Lumo Energia käyttää vain uusiutuvia energianlähteitä.